Luomuväellekin on tarjoiltu houkuttelevana esimerkkinä muunmuassa typensitojageenin siirtämistä viljakasveihin, jolloin tavallisennäköiset ohrat, kaurat ja vehnät keräisivät itse tarvitsemansa typen suoraan ilmakehästä. Hyvältä kuulostava keksintö, mutta mitä siitä voisi seurata? Ainakin se lopettaisi kiertoviljelyn tarpeettomana. Sen seurauksena oltaisiin taas lähtökuopissa, kuten siirtymävaiheen alussa. Maaperän ominaisuudet heikkenisivät muutamassa vuodessa ja milläpä tilanne sitten korjattaisiin? Varmaan tarvittaisiin geenimuuntelun seuraava vaihe ja sitä taas seuraava ja taas seuraava. Luonnonmukaisesta kiertoviljelystä tulisi luonnottoman viljelyn kierre!

Maanviljely elää luonnollista vuosikiertoa, joka kestää edelleen 12 kuukautta. Se sisältää neljä vuodenaikaa. Niiden aikataulua ei voida muuttaa. Väestöongelma on totta ja pahenee, mutta onkohan talonpojan itsenäisyyden myyminen ylikansallisille agribisnesyhtiöille siihen oikea ratkaisu? Geenimanipulaatiohan on erittäin kallista puuhaa ja siitä seuraa, että uudet perimäyhdistelmät tai perimän muuntoteknologiat patentoidaan omistajiensa käyttöön.

Geenitekniikan on sanottu olevan olennainen ratkaisu maailman nälkäongelmaan. Niin sanottiin väkilannoitteista ja kemiallisista torjunta-aineistakin. Mutta kuinkas kävikään? Edessä on yhä suurenevia ympäristöongelmia ja rikkaiden ja köyhien kuilu kasvaa.

Esimerkiksi humushappojen säätelymahdollisuutta kasvutapahtumassa on tutkittu erittäin vähän. Niillä ratkaisuilla pääsisimme paljon nopeammin eteenpäin kuin geenimanipulaation oravanpyörässä. Viimeisen 50 vuoden aikana maatalouden ravinnehuollon tutkimus on keskittynyt epäorgaanisen kemian keinoin ratkaisuihin ja siinä onnistunutkin. Seuraava looginen vaihe olisi epäorgaanisen kemian reaktioiden, syiden ja seurausten selvittäminen, jolloin päästäisiin lähemmäs kasvun ihmeen perimmäisiä kysymyksiä.