Bioturvayhdistys ihmettelee
Miksi lakkatutkijat salaavat geenimuuntelun?
Tiedote
31.7.2000
Kuopion yliopiston siirtogeenitutkija Sirkka Kärenlampi on kiistänyt Helsingin Sanomissa 29.6.2000 julkaistussa haastattelussa Kansalaisten Bioturvayhdistyksen väitteet siitä, että yliopiston käynnistämällä Northberry-hankkeella kerättäisiin mm. lakan geeniperimää geenimuuntelun tarpeisiin. Kärenlampi väittää Helsingin Sanomien mukaan, että Northberry-hanke ei mitenkään liity siirtogeenisten lakkojen kehittämiseen, eikä yliopistolla ole lakkojen geenisiirtoa menossa, eikä sitä ole tehty.

Kansalaisten Bioturvayhdistys ihmettelee Kärenlammen lausuntoa, sillä vielä heinäkuussa yliopiston hanketta esittelevällä internet-sivulla kerrottiin avoimesti, että siirtogeenisten lakkojen kehittely on hankkeessa mukana.

Viime vuonna Savon Sanomien haastattelussa (SS 1999-10-11) Kärenlampi itse kertoi, että norjalaiset pyrkivät tuottamaan geenisiirtotekniikalla kaksineuvoisen lakan ja että tromssalaiset olivat tätä oppia hakemassa Kuopiossa. Lehden mukaan geenisiirtoja lakalla ei Savossa oltu tehty ennen norjalaisyhteistyötä.

- Miksi tutkimuksen johtaja antaa asiassa ristiriitaisia tietoja, kysyy Kansalaisten Bioturvayhdistyksen tiedottaja Asko Ali-Marttila. Ali-Marttila kummastelee, miksi hanke ylipäätään on biokemian laitoksen siirtogeenitutkijoiden toimintaa, jos kyse on vain perinteisestä jalostustoiminnasta.

Vetoomus tiedeyhteisölle ja lakan ystäville

Kansalaisten Bioturvayhdistys katsoo, että Kärenlammen lausunto osaltaan osoittaa, että yhdistyksen tekemälle tutkimuspyynnölle suomalaisesta puutarhakasvien ja luonnonkasvien geenimuuntelusta on aihetta.

- Kansalaisten on voitava luottaa tutkijoiden rehellisyyteen. Geenivalvonnan osalta tiedeyhteisön oma sisäinen kontrolli on myös tarpeen. Eettinen vastuu kuuluu paitsi geenitutkijoille, myös koko tiedeyhteisölle, sanoo Kansalaisten Bioturvayhdistyksen puheenjohtaja FK Hannu Hyvönen. Yhdistys vetoaa myös tavallisiin kansalaisiin luonnonmarjojen perimän puolesta.

- Geeniperimä on meidän kaikkien yhteinen asia. Sitä ei tule jättää geeni-insinöörien pelikentäksi. Saastuttamaton geeniperimä on kansalaisoikeus, jota tulee puolustaa, sanoo Hyvönen.

Lisätietoja:
p. (017) 816 444
Tutkimuspyyntö; edellinen tiedote
bioturva@bioturva.org

Lisätietoja Northberry-hankkeesta: www.uku.fi/northberry
Sivun aiempi versio heinäkuulta 2000: northberry.htm

Kampanjajuliste: Suomen suurin lakka - geenimuunteluun? Ei kiitos!