Toimittajan ja pyövelin rajat hämärtyneet
Bioturvayhdistys kieltäytyi 
MOT-ohjelman haastattelusta
Tiedote
15.3.2002
Kansalaisten Bioturvayhdistys kieltäytyi tänään MOT-ohjelman haastattelupyynnöstä. Toimittaja Martti Backman pyysi yhdistystä kertomaan perustavimmat argumenttinsa geenitekniikan riskeista kasvinjalostuksen osalta.

- Teema on tärkeä ja meillä on paljon argumentteja ja aineistoa aiheesta. Olemme myös valmiit avoimeen debattiin kaikilla foorumeilla asiasta, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Hyvönen ja toteaa, että tämä on ensimmäinen kerta, kun yhdistys joutuu torjumaan haastattelupyynnön.
- Emme halua, emmekä jaksa lähteä Backmanin uhreiksi siihen journalistiseen teurastukseen, joka ohjelman tyylilajiksi on valikoitunut. Emme haluaisi edes kiistakumppaneitamme kohdeltavan MOT:n valitsemalla tyylilajilla ja keinovalikoimalla.
- Kyse ei ole siitä, että pelkäisimme avointa keskustelua, vaan täydellisestä luottamuspulasta MOT-ohjelman harjoittamia käytäntöjä kohtaan.
- Toivomme kuitenkin, että Backmanin avaus toimii lähtökohtana teeman monipuolisemmalle ja myös kriittiselle käsittelylle.

Yhdistys vetoaa myös Yle:n toimituksiin ja Journalistiliittoon sillä toiveella, että ryhdyttäisiin pohtimaan sitä, mikä on tutkivan journalismin ja yhden miehen kenttätuomioistuimen välinen ero.
- Pahinta journalismin harjoittamisen ja kansalaiskeskustelun kannalta on se, että keskusteluilmapiiri maassamme käy yhä ahtaammaksi, kun toimittajan ja pyövelin roolit hämärtyvät. Jos haastateltavia on vaikea löytää, Backman voi syyttää vain itseään.

Lisätietoja:
Hannu Hyvönen
Kihmulankatu 41
74130 Iisalmi
p. 017-816444


Bioturvayhdistyksen s-postikirje MOT-ohjelmalle 15.3.2002

Hyvä
Martti Backman

Pyysit haastattelua geenitekniikan riskeistä kasvinjalostuksessa.

En ole pitänyt tapanani kieltäytyä haastatteluista tai julkisesta keskustelusta. Teema josta halusit haastattelua on tärkeä ja tarvetta keskusteluun aiheesta on. MOT-ohjelman aiempi profiili ja tyylilaji pakottavat kuitenkin miettimään.

Kun toimittaja on yhtäaikaa syyttäjä, todistaja ja tuomari, eikä oikaisumahdollisuutta ole, antautuminen ohjelmaan haastateltavaksi tuntuu hölmöltä. Itseasiassa on ihmeellistä, että olette tähän asti löytäneet "uhreja" ohjelmiinne, vaikka pelin henki on tullut jo kaikille selväksi. Mitä todennäköisimmin aprillipäiväksi suunniteltu ohjelma jatkaa perinnettänne ja nyt haluttaisiin sitten MOTata olantakaa geenitekniikkakriitikoitakin.

Ja vaikka olisi niinkin että olisitte nyt iskeneet tutkivan journalisminne geenimuuntelun harjoittajien ja markkinoijien pimeään puoleeen, ei tuntuisi hyvältä olla "voittajan puolella" niin asenteellisessa ja epäoikeudenmukaisessa lynkkausjournalismissa. Eli ohjelmaanne joutuminen ei taida olla kunniaksi, olipa tendenssinne tällä kertaa mikä tahansa.

Eli miksi siis osallistuisimme MOT-ohjelman dramaturgiaan miltään osin?

Joutunen perumaan alustavan lupaukseni tuoda pääni mestauspölkylle.

Jos mainitset syyn kieltäytymiseen voit siteerata sanatarkasti oheiset kaksi lausetta:

"Bioturvayhdistys toivoo rakentavaa, avointa ja argumentteihin perustuvaa keskustelua geenitekniikasta. MOT-ohjelman yleisesti tunnettu yksipuolisuus ja asenteellisuus ei tätä tavoitetta palvele."

Geenikeskustelua tarvitaan mutta avoimella ja oikeudenmukaisella, reilun pelin hengellä.

Jos pystyt antamaan takeet reilusta pelistä harkitsemme osallistumista.

Toivon myös reilua peliä siltä osin, ettet käytä nimissäni missään muodossa puhelinkeskustelussamme esittämiäni asioita, sillä kyse oli taustatoimittamisesta ei haastattelusta. Et pyytänyt lupaa keskustelun nauhoittamiseen, keskustelu oli selkeästi taustaselvittelyä, ei haastattelu.

Voit toki vapaasti käyttää lehtijuttuja ja kotisivumme aineistoja. Geenitekniikan puolestapuhujille olemme esittäneet useita pyyntöjä oikaista mahdollisia epätieteellisiä väitteitä kotisivuillamme. Ei ole kuulunut. Myöskään lehtikirjoituksissa emme ole joutuneet tässä mielessä kertaakaan vaikeuksiin. On kyseenalaista ja vähän hassua, että tutkiva toimittaja Backman aikoo nyt tällaisen tilanteen tausta-asiantuntijoineen luoda.

Kaikella ystävyydellä totean, että otat suuren riskin uskottavuudellesi lähtiessäsi tuomariksi tähän debattiin, jossa nimenomaan geenitekniikan ajajat ovat liikkeellä kestämättömillä argumenteilla.

Mutta keskustelu jatkuu, vaikka likasankoja heittelettekin ja tv-journalismin mainetta ja uskottavuutta koettelette.

terveisin,

Hannu Hyvönen
tutkiva toimija
Iisalmi