Bioturvauutiset 23.6.2004 ********************* BIOTURVAUUTISET ********************** Kansalaisten Bioturvayhdistyksen uutiskirje - www.bioturva.org (Ekometsätalouden Liiton tiedote 23.6.2004) PUNKAHARJUN ISKUT EIVÄT SAA ESTÄÄ AVOINTA KESKUSTELUA Ekometsätalouden Liitto toivoo gm-puukokeen keskeyttämistä Ekometsätalouden Liitto toteaa että huolimatta viikonloppuna tapahtuneesta vahingonteosta Punkaharjulla gm-puut ovat edelleen alueella elossa, koska tietojen mukaan niitä ei ole poistettu juurineen, vaan pelkästään katkottu. Yhdistys on edelleen huolissaan kokeisiin liittyvistä riskeistä ja vetoaa viranomaisiin että kokeet keskeytetään hallitusti ja mahdollisimman pian, sillä tähän kyseenalaisesti perustettuun kokeeseen liittyvät ympäristöriskit ovat yhä olemassa. Koivut tulevat vesomaan ja kasvamaan edelleen, jos niitä ei poisteta juurineen. Yhdistyksen selvityksen mukaan Punkaharjun puihin on siirretty ainakin pinaatin, kukkakaalimosaiikkiviruksen ja E-kolibakteerin perimää. Patogeeniriskit huolestuttavat Ekometsätalouden liittoa huolestuttavat erityisesti mahdollisuudet uusien bakteeriperäisten patogeenien syntymiseen. Mm. mahdollisuus siirtogeenisen perimän leviämiseen maaperäeliöstöön ja kasveja syövien eläinten suolistobakteereihin on kokonaan sivuutettu kokeita käynnistettäessä. Myös gm-perimän epästabiilisuuteen liittyvä ennenaikaisen kukinnan mahdollisuus on asia joka tuo kokeeseen peruuttamattoman gm-saastunnan riskin, joka ei edes rajoitu maamme rajojen sisäpuolelle. - Meille ei ole vieläkään esitetty yhtään perustelua sille, miksi näitä kokeita on pitänyt järjestää avoimen taivaan alla. Ekometsätalouden Liiton kanta on se, ettei edes tieteen ja tutkimuksen nimissä tule ottaa tällaisia riskejä, jotka voivat aiheuttaa peruuttamattomia ja ei-kontrolloitavia tapahtumasarjoja. Viikissä järjestetyn gm-koivukokeen keskeyttäminen tutkijoiden itsensä toimesta viime syksynä oli oikea ratkaisu ja sama ratkaisu tulisi tehdä myös Punkaharjun kokeen osalta joko tutkimusryhmän tai Geenitekniikan lautakunnan toimesta. Avointa keskustelua tarvitaan Ekometsätalouden Liitto korostaa, ettei sillä ole mitään tekemistä tehtyjen iskujen kanssa ja pahoittelee yrityksiä leimata geenitekniikan soveltamisesta huolestuneita ihmisiä ja kansalaisryhmiä teon perusteella rikollisiksi ääriryhmiksi. Paras tapa estää tämän kaltaista toimintaa on avoin kansalaiskeskustelu. Geenimuunneltujen puiden osalta tämä on osoittautunut vaikeaksi ja toivomme että Punkaharjun tapahtumia ei käytetä tilanteen vaikeuttamiseksi entisestään. Ekometsätalouden Liiton puolesta Hannu Hyvönen tiedottaja ekometsa@sci.fi p.0408317733 Lisää tietoa gm-puiden riskeistä mm. http://elonmerkki.net/forestforum -------------- Taustakommentti/HH VIRHEELLISTÄ TIETOA KOKEEN TARKOITUKSESTA Ihmettelemme Punkaharjun tutkijoiden julkisuuteen välittämää tietoa, jonka mukaan kokeessa olisi ollut tarkoitus tutkia siirtogeenisten puiden ympäristövaikutuksia (STT, radiouutiset) ja että koivuihin olisi siirretty vain toisten koivujen perimää (Tv-uutiset) Selvityksemme mukaan Punkaharjun puihin on siirretty ainakin pinaatin, kukkakaalimosaiikkiviruksen ja E-kolibakteerin perimää. Geenitekniikan lautakunnalle ilmoitettuna tavoitteena geenisiirroilla on ollut selvittää puiden yhteyttämistä ja hiili-typpiaineenvaihduntaa. Kokeen vastuuhenkilö Elina Vapaavuori väitti kuitenkin radiohaastattelussa että puilla on tarkoitus tutkia gm-kasvien ympäristövaikutuksia, geenisiirrosten pysyvyyttä ja geenien siirtymistä puista muihin organismeihin. Tällaisia tavoitteita ei ole kirjattu Punkaharjun tutkimussuunnitelmaan. Näitä asioita on tarkoitus sen sijaan selvittää geenitekniikan riskejä selvittävässä Esgemo-hankkeessa. Esgemo-hanke itsessään kertoo, että gm-kasvien kenttäkokeiden riskinarvioinnit ovat olleet puutteelliset. Riskejä vasta selvitetään vaikka kokeita on menossa. Geenitekniikan lautakunnalle ei ole yhdistyksen tietojen mukaan tullut ilmoitusta että Punkaharjun kokeiden tarkoitus olisi muuttunut. Jos Punkaharjun koekenttää on aiottu nyt käyttää Esgemo-hankkeenkin puitteissa, se ei tee kokeista hyväksyttävämpiä. Geenitekniikan riskien selvittäminen on tärkeää, mutta niitä ei tule selvittää ottamalla samalla näitä riskejä. **************** Bioturvauutisia saa vapaasti levittää ja siteerata, kunhan lähde mainitaan. Uutiskirjeiden arkisto löytyy www.bioturva.org/uutiset Arkistoa päivitetään n. kerran viikossa. Uutiskirjeen voi tilata ja tilauksen keskeyttää tai lopettaa lähettämällä pyynnön osoitteeseen uutiset@bioturva.org Tilaus on ilmainen, mutta yhdistys ottaa mielellään kustannuksia kattaakseen taloudellista tukea vastaan. Lisätietoja www.bioturva.org Uutiskirjettä toimittaa yhdistyksen aktiiveista ja työllistetyistä koostuva toimitus.