Kansalaisten Bioturvayhdistys ry. selvitti Euroopan parlamenttivaalien
ehdokkaiden suhtautumista geenitekniikkaan ja muuntogeenisiin tuotteisiin.
Pääosa vastanneista suhtautui gm-kasveihin selvästi Suomen hallituksen
EU-linjauksia varovaisemmin. Vain muutama vastaaja osoitti kannattavansa
geenitekniikan käytön selkeää edistämistä.
Ehdokkaat eivät selvästikään luota gm-tuotteiden turvallisuuteen,
sillä vain 13 vastanneista ostaisi kaupasta gm-merkityn maissilastupussin.
Murskaava enemmistö puolestaan kannatti, että gm-siemeniä ei saa olla
tavanomaisten tai luomusiementen joukossa lainkaan tai alle 0,1%. Ainoastaan
kolme vastaajaa katsoi EU-komission ehdottamien tahattoman pitoisuuden
kynnysarvojen (0,3 - 0,7%) olevan sopivia.
Vastaajat antaisivat 10 pisteen kuvitteellisesta rahoituspotista
keskimäärin 5,6 pistettä luomutuotannolle, 3,7 pistettä tavanomaiselle
tuotannolle ja vain 0,7 pistettä gm-tuotannon kehittämiselle. Vähiten
geenitekniikkaa olivat valmiita tukemaan vasemmistoliiton (0,1) ja vihreiden
(0,2) vastanneet ehdokkaat. Eniten puolestaan keskustan (1,4) ja kokoomuksen
(1,3) vastanneet ehdokkaat.
Kyselyn avulla äänestäjät voivat selvittää yhden lisäkannan
ehdokkaiden valitsemisen helpottamiseksi tai tarkistaa jo valitsemansa
ehdokkaan kannat. Kyselyyn vastaamatta jättäneille geenitekniikka ei liene
merkittävä kysymys tai sitten kantoja ei jostain syystä haluttu
paljastaa.
Vastaukset saatiin kaikkiaan 58 ehdokkaalta, 160 ehdokkaasta, joille
kysely lähetettiin sähköpostilla. Kyselyn saivat tiedoksi myös kaikkien
puolueiden kampanjapäälliköt. Kyselyyn otetaan edelleen vastauksia
vastaamatta jättäneiltä ehdokkailta.
Kysymyslomake
Vastaukset
taulukoituna ehdokkaittain
Vastaukset
taulukoituna puolueittain
Puolueet on järjestetty sen mukaan, moniko vaalilistan ehdokkaista on
vastannut kyselyyn.
Vihreä liitto
Uma Aaltonen
Umayya Abu-Hanna Minna
Björkman Satu Hassi
Ari Heikkinen
Jehki Härkönen Timo
Juurikkala Jussi
Kauhanen Kristiina Kouros
Irina Krohn Jyrki
Käkönen (sit.)
Janne Länsipuro
Elina Moisio Tuija
Mäkinen Ville Niinistö
Mari Puoskari Johanna Sumuvuori
Anna-Maria Urhonen Niko Valkeapää
Matti Wuori (sit.)
Kristillisdemokraatit
Sauli Ahvenjärvi
Ville Auvinen
Lasse Heikkilä
Anna-Kaisa Immonen
Jouko Jääskeläinen
Bjarne Kallis Tuula
Karhula
Marja-Leena Kemppainen
Annika Kokko
Kari Kärkkäinen
Asmo Maanselkä
Leena Mantere
Helena Molander
Tauno Pehkonen Pekka
Reinikainen
Perussuomalaiset
Ari Halme
Harri Lindell
Aaro Mikkonen
Vesa-Matti Saarakkala
Pekka Sinisalo
Suomen Sosialidemokraattinen
Puolue
Nesrin Can
Mikko Elo Maria
Guzenina
Ulpu Iivari
Päivi Järvinen
Antero Kekkonen
Kimmo Kiljunen
Pirkko Lahti
Lasse Lehtinen
Joonas Lepistö
Antti Liikkanen
Tony Melville Riitta
Myller Reino
Paasilinna Tuula
Petäkoski-Hult
Barbro Sundback
Folke Sundman Ismo
Söderling
Ilkka Taipale
Marjatta Vehkaoja
Vasemmistoliitto
Pekka Buttler
Jaana Haapasalo
Jan-Mikael Hakomäki
Antti Holopainen
Anne Huotari
Inna Ilivitzky
Niina
Kiviaho
Mikko Kähkönen
Jukka Kärkkäinen
Oili Liukkonen
Harri Moisio Outi
Ojala
Leila Piirainen Juha
Pikkarainen Ari
Rajamäki
Jussi Saramo
Esko Seppänen
Katja Syvärinen
Kati Tyystjärvi
Katariina Waltzer
Suomen kommunistinen puolue
Yrjö Hakanen
Tuija Hakkarainen (sit.) Olli
Hernberg Juha Häkkänen
Siiri Korppi Juhani
Lilja Jarmo Muhonen (sit.)
Tuula Palomäki
Kari Peitsamo (sit.) Tanja
Pelttari Saara Rautiainen
Raimo Ruttonen Antti Siika-aho
Ritva Sorvali Vesa Suominen (sit.)
Arjo Suonperä Jari
Tertsunen Pekka Tiainen
Petri Toikkanen
Kalevi Wahrman
Suomen Keskusta
Anneli Jäätteenmäki
Johanna Kentala
Lauri Kontro
Laura Kulkas
Harriet Lonka
Antti Mykkänen
Pekka Myllymäki
Minna Nissilä
Ilpo Paaso Samuli
Pohjamo Satu
Raiski Pekka
Ranta Marketta
Ratia Alpo Rusi
Kari Salmelainen
Tytti Seppänen
Hannu Takkula
Kyösti Virrankoski
Riitta Väisänen
Paavo Väyrynen
Ruotsalainen kansanpuolue
Jarl Ahlbeck
Annika Ahlskog
Ann-Mari Audas-Willman
Laura Finne-Elonen
Tom Gullberg
Martina Harms-Aalto
Barbara Heinonen
Sebastian Hielm
Henrik Lax
Linda Lindholm
Håkan Nordman Mats Nylund
Jan D. Oker-Blom
Kitty Seppälä
Maria Stenstrand
Berth Sundström
Folke West
Sten Öhman
Markus Österlund
Viveka Eriksson
Kokoomus
Heikki Autto
Viivi Avellan
Seppo Huhta
Ville Itälä
Juha Kankkunen
Piia-Noora Kauppi
Pirjo Kemppi-Virtanen
Riikka Kervinen
Eija-Riitta Korhola
Jukka Kuoppamäki
Marianne Marenk
Antti Niemi-Aro
Antti Nieminen Heikki
Palkkimäki
Sirpa Pietikäinen
Juha-Pekka Ripatti
Lea Saukkonen
Eva-Riitta Siitonen
Tanja Solehmainen
Alexander Stubb
|